Käytäntö

Pelipaikka

Peli järjestetään Nuuksiossa Kattilajärven leirikeskuksen läheisyydessä. Koko peli tapahtuu ulkotiloissa. Leirikeskus on käytössä pelin jälkeen debriefaukseen ja saunomiseen ja paikalle voi jäädä yöksi sisämajoitukseen omilla yöpymisvälineillä.

Saapuminen autolla

Ennen peliä voi tuoda autonsa Kattilajärven leirikeskuksen pihaan parkkiin, mutta itse peli aloitetaan Nuuksiontien varresta usean kilometrin päässä pelipaikasta. Pelinjohto järjestelee tarvittaessa pelin alussa autokyydityksiä leirikeskuksen ja aloituspaikkojen välillä – autollisten pelaajien apu tässä otetaan vastaan. Pelin aikana siis kuljetaan paikasta a paikkaan b joten kaikki pelissä tarvitsemansa tavara tulee voida kuljettaa mukanaan, kesken peliä ei voi lähteä käväisemään autollaan tms.

Saapuminen bussilla

Paikalle voi saapua myös julkisilla liikennevälineillä. Bussi 245 Espoon keskuksesta tuo hyvin lähelle aloituspaikkaa. Pelin jälkeen joutuu tosin järjestelemään itselleen kyydin takaisin Nuuksiontien varteen, mutta pelinjohto heittää tarvittaessa. Busseja kulkee harvoin joten kannattaa olla etukäteen yhteydessä pelinjohtoon aiheesta ja sopia millä vuorolla saapuu.

Pelin kesto

Peli alkaa viimeistään klo 12.00 ja loppuu noin klo 17.00. Aloituspaikalle tulee saapua viimeistään klo 11.00: jos haluat tuoda autosi parkkiin leirikeskukselle, saavu aiemmin.

Ruokailu pelissä

Pelissä saa erähenkisen lounaan, joka valmistetaan itse avotulella. Lounasruoat ovat karuja, yksinkertaisia ja aikakauden mukaisia matkaruokia, niiden jakelussa saatetaan noudattaa pelin sisäistä arvohierarkiaa eikä kaikkia mahdollisia erikoisruokavalioita kyetä huomioimaan. Pelin jälkeen leirikeskuksella on tarjolla yksinkertainen kasvispainotteinen iltaruoka jolla erikoisruokavaliotkin huomioidaan. Jos aikoo jäädä yöksi, kannattaa ottaa myös jotain omaakin purtavaa. Myös pelissä voi kantaa mukanaan omaa evästä, mutta vain aikakauteen ja hahmoon sopivaa.